Aika on haasteellinen vai olisiko aika ottaa haasteet vastaan? Vexve on valintansa tehnyt

Haasteet vaihtuvat, mutta asenne säilyy. Jarmo Nieminen (toinen vasemmalta) 1980 –luvulla.

Varovaista kasvun odotusta, investointeja energiatehokkuuden ja toimintavarmuuden parantamiseksi, uusiutuvien energiamuotojen käytön lisäämiseksi sekä asiakaspalvelun kehittämiseksi; siinä nopea poikkileikkaus suomalaisten energiayhtiöiden näkymistä vuodelle 2015. Asetetut tavoitteet osoittavat energiayhtiöiltä pitkäjänteistä ja vastuullista toimintaa suomalaisen elinvoimajohtamisen ytimessä. Taloustilanne on haastava, mutta se ei suomalaisia energiatoimialan toimijoita lannista, sillä yhteisen kilpailukyvyn vahvistaminen ja kasvu ovat joukkuelajeja.

Kiitos kirittäjille

Vexvellä olemme kuluvan kevään aikana saaneet käydä kymmeniä mielenkiintoisia keskusteluja energiayhtiöiden edustajien ja OEM asiakkaidemme kanssa. Meitä on kiitetty, mutta myös haastettu ja olemme ottaneet haasteita vastaan ja jopa ennakoineet niitä.

Askel asiakasta edellä

EED:n voimaantuloon ja energiatehokkuusvaatimusten tiukentumiseen olemme ottaneet etunojaa. Vexven venttiili- ja säädinteknologiaa on jo vuosia kehitetty vastaamaan toimintavarman ja kokonaistaloudellisesti optimoidun kaukolämpöverkon vaatimuksia. Mm. pallo- ja läppäventtiiliemme rakenne takaa parhaan kv- arvon minimoiden painehävikin ja säästäen energiakustannuksissa. Hitsattavat venttiilimme on helppo eristää, joten verkoston lämpöhukka saadaan minimoitua.

Digitalisaation tuomiin kehitysmahdollisuuksiin varaudumme jo liiketoimintamme kaikilla tasoilla. Tavoitteenamme on edelleen vahvistaa arvoluontia kumppanuuksia rakentamalla, aina toimittajista ja alihankkijoista venttiili- ja säädintuotteidemme loppukäyttäjiin asti.

Yhteinen brändi – leveämmät hartiat

Olemme venttiili- ja säädinratkaisuillamme olleet yli 40 vuotta rakentamassa Suomeen energia -infraa, joka kuluu maailman kärkikastiin yhteistuotannon hyödyntämisessä, kaukolämmön- ja jäähdytyksen jakelussa sekä uusiutuvien energiamuotojen käyttöönotossa. Edustamme yhdessä asiakkaidemme ja muiden energia-alan cleantech toimijoiden kanssa suomalaista huippuosaamista. Myös OEM asiakkaillemme, kuten venttiilien esieristykseen erikoistuneille yrityksille, kattila- ja lämmönvaihdinvalmistajille sekä kiinteistöjen lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmiä valmistaville yrityksille pystymme tarjoamaan kustomoidun venttiili- ja säädinratkaisun lisäksi vahvaa toimialaosaamista ja verkostoja.

Tuoreen Ilmastobarometrin 2015 mukaan Suomen halutaan hyötyvän edelläkävijyydestä . Meillä suomalaisilla energiatoimialan toimijoilla ovat yhteiset maa- ja toimialabrändit hartioinamme – niitä kannattaa vaalia ja vahvistaa.

Arvokas sinivalkoinen käyntikortti

Kotimaiset referenssimme ovat monella tapaa erittäin merkittäviä. Jokainen suomalaisella huippuosaamisella rakennettu kohde on yhteinen käyntikorttimme maailmalle. Pitkät asiakassuhteet ovat meille teknologiakumppanuuksia ja asiakkaan tarvetta lähestymme mieluiten elinkaariajattelulla, pitkäjänteisesti ja vastuullisesti. Vexven kaikki tuotteet valmistetaan Suomessa ja kotimaisen valmistuksen välilliset vaikutukset ovat huomattavat. Energia -infran rakentamiseen liittyvät sinivalkoiset hankintapäätökset ovatkin suora investointi Suomen kilpailukykyyn.

Haasta meidät

Me kaikki energiatoimialan pelaajat olemme nyt yhteisen haasteen edessä. Olemme kaupunkien ja kuntien elinvoimajohtamisen ytimessä mahdollistamassa toimintavarman, ympäristöystävällisen ja kustannustehokkaan energiantuotannon ja –jakelun. Olemme myös yhdessä kehittämässä ja viemässä suomalaista energia-alan teknologiaosaamista maailmalle ja sitä kautta synnytämme suoraan ja välillisesti työtä suomalaisille. Vexvellä olemme ottaneet haasteet vastaan ja tälläkin viikolla lähtee tuotteitamme yli 30 maata kattavalle markkinalle, myös Suomeen.

Voisimmeko tehdä yhdessä vielä enemmän? Haasta meidät. 

Jarmo Nieminen
Toimitusjohtaja
Vexve Oy

Takaisin uutishuoneeseen