Vexvellä on tilaa kasvaa alan ammattilaiseksi

Kun Paula Heikkinen (29) aloitti kahdeksan vuotta sitten Vexvellä kesätyöntekijänä, ei hän osannut odottaa, että hän päätyisi yrityksen asiakaspalvelupäälliköksi. Vexve tarjoaakin nuorille monipuolisia työllistymismahdollisuuksia ja etsii jatkuvasti uusia osaajia remmiinsä.

Vexve on maailman johtava venttiiliratkaisujen toimittaja kaupunkien ja teollisuuden lämmitys- ja jäähdytystarpeisiin. Ja vaikka firman tuotteista valtaosa meneekin ulkomailla, ovat yrityksen juuret vahvasti Suomessa ja erityisesti sen kotikonnuilla Sastamalassa.

Paulan äiti bongasi alun perin paikallislehdestä kesätyöpaikkailmoituksen, jonka perusteella Paula päätti hakea kesätöihin Vexven talousosastolle. Tuolloin hän opiskeli vielä Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikössä pääaineenaan laskentatoimi ja rahoitus.

”Kesätyön kautta pääsin näkemään, miten asiat toimivat oikeasti työelämässä, ei vain oppikirjoissa. Tämä oli todella arvokasta kokemusta minulle”, Paula kertoo.

Vexve tekee yhteistyötä monien oppilaitosten kanssa ja tarjoaa vuosittain harjoittelupaikan yli 30 nuorelle. Kesätyöpaikkoja on arviolta saman verran, joista suurin osa tuotannon eri työtehtävissä. Paula rohkaiseekin kokeilemaan erilaisia pestejä.

”Kaikki työt kerryttävät omaa osaamisprofiilia ja auttavat ensimmäisten työelämäkontaktien saamisessa. Vaikka kesätyö ei välttämättä ole se, mitä aiot tehdä tulevaisuudessa, kannattaa kaikki työ ottaa oppimiskokemuksena. Hyvän vaikutuksen tekemällä saatat palata myöhemmin tuttuun yritykseen tekemään unelmaduuniasi”, Paula kannustaa.

Osaamisen kehittämistä tuetaan

Paulalle useamman kesän putki Vexvellä poiki lopulta työpaikan asiakaspalvelussa, jossa hän työskenteli Länsi-Euroopan ja Aasian tiimeissä sekä kehitti osaston toimintaa.

”Asiakaspalvelu ei suoraan liity opiskelemaani johdon laskentatoimeen, mutta koen opintojeni ja aikaisemman työkokemukseni antaneen kokonaisvaltaisen ymmärryksen siitä, miten yrityksen liiketoiminta toimii. Tästä on hyötyä myös nykyisessä tehtävässäni”, hän kertoo.

Asiakaspalvelupäälliköksi hänet nimitettiin syksyllä 2020 tekemään vanhempainvapaan sijaisuutta. Lisääntynyt vastuu ei pelota Paulaa ja hän ottanut uuden työn vastaan innolla, vaikka haasteitakin löytyy.

”Oman vivahteensa työhöni tuo tällä hetkellä korona, mikä tarkoittaa paljon etäjohtamista. Onneksi meillä on hyvä porukka!”

Paulan uratarina Vexvellä ei ole mitenkään tavaton, sillä on hyvinkin tyypillistä, että työntekijä löytää itsensä Vexve-uran aikana mitä erilaisimmista työtehtävistä.

”Vexvellä ihmisille annetaan tilaa kehittyä ja kouluttautumiseen kannustetaan, mikä on minusta todella arvostettavaa”, Paula toteaa.

Yhteiset arvot ohjaavat tekemistä

Vexven yrityskulttuurissa näkyvät vahvasti yhdessä määritellyt arvot tehdään yhdessä, kannetaan vastuu ja ollaan rohkeita. Arvot ohjaavat kaikkea tekemistä.

”Nykyisessä työssäni rohkeus ja yhdessä tekeminen näkyy esimerkiksi siinä, miten kehitämme asiakaspalvelua. Emme jumiudu siihen, miten asioita on joskus tehty, vaan viemme työtä eteenpäin yhdessä ja toisiamme kuunnellen.”

Vastuullisuuden Paula näkee monitahoisesti. Toisaalta on työntekijöiden ja työnantajan vastuu toisistaan, mutta myös vastuu yrityksestä ulospäin.

”Ilmastonmuutos on meitä kaikkia koskettava asia ja tuotteillamme edistetään vihreämpiä energiaratkaisuja. Voin työntekijänä olla ylpeä siitä, että Vexve on mukana edistämässä yhteiskunnallemme tärkeitä asioita”, Paula päättää.

Vexve on maailman johtava venttiiliratkaisujen toimittaja kaupunkien ja teollisuuden lämmitys- ja jäähdytystarpeisiin. Vexven tehtaat sijaitsevat Sastamalassa, Laitilassa ja Pietarissa. Yrityksen liikevaihto on 50 miljoonaa euroa ja se työllistää 180 henkilöä kuudessa eri maassa. Vexve on osa Vexve Armatury Groupia. 

 

Artikkeli on julkaistu alun perin Länsi-Suomen Opintomaailma 2021 -julkaisussa.

Vexven kesätyöhaku 15.1.-28.2.2021. Tutustu kesätyöpaikkoihin Ura meillä -osiossa!

Takaisin uutishuoneeseen